Infografiikka
Ilmastokriisi koettelee Afrikkaa
Vuonna 2020 ilmastonmuutos lisäsi Afrikan maissa trooppisia myrskyjä, rankkasateita ja äärimmäistä kuivuutta. Myös vuoristojäät sulivat nopeasti.
Sota pakottaa kymmenet miljoonat ihmiset pakolaisiksi kotimaassaan
Vuoden 2020 lopussa 48 miljoonaa ihmistä pakeni kotimaassaan aseellista konfliktia. Vuoden 2021 tilastoja ei ole vielä julkaistu, mutta Taleban- liikkeen valtaanpaluu Afganistanissa ja Etiopian väkivaltaisuudet ovat entisestään lisänneet näissä maissa maansisäistä pakolaisuutta.
Afrikka tuottaa enemmän palveluita kuin tavaroita
Tavara, kaivos ja energiateollisuus sekä rakentaminen tuottivat vuonna
2017 yli puolet bruttokansantuotteesta neljässä Afrikan valtiossa eli Libyassa, Angolassa, Kongon tasavallassa ja Päiväntasaajan Guineassa. Sudanissa, Somaliassa ja Sierra Leonessa niiden tuotto jäi alle kymmeneen prosenttiin.
Kolme neljästä maansisäisestä pakolaisesta on paennut rajuilmaa
Viime vuonna sään ääri-ilmiöt pakottivat 30 miljoonaa ihmistä jättämään kotinsa. Suurinta tuhoa aiheuttivat myrskyt ja tulvat etenkin Karibialla ja Aasian rannikkoseuduilla.
Konflikteissa isketään myös terveydenhuoltoon
Runsaan viiden viime vuoden aikana konflikteissa on loukkaantunut 1 578 terveydenhuollon työntekijää. Tapettuja on 709 ja kidnapattuja 410.
Keskitulon maissa lapset rokotetaan harvemmin kuin köyhissä ja rikkaissa maissa
Pneumokokkibakteerin aiheuttamia tartuntatauteja vastaan on rokote, jonka kattavuus on viime vuosina parantunut muttei riittävästi.
Mihin suuntaan demokratia ja ihmisoikeudet ovat kehittyneet pandemian aikana?
Yhdysvaltalainen Freedom House -järjestö selvitti lokakuussa, miten maailman valtiot ovat kohdelleet kansalaisiaan koronaviruspandemian aikana. Suurimmassa osassa maita kansalaisoikeudet ja vapaudet olivat säilyneet jotakuinkin ennallaan, mutta 80 valtiossa ne olivat heikentyneet.
Enemmistö maailman ihmistä on vailla sosiaaliturvaa
Harvempi kuin joka kolmas ihminen saa tarpeen vaatiessa julkista taloudellista tukea vanhemmuuden, työttömyyden, sairauden ja vanhuuden aikana.
Terveys vaatii vettä ja vessoja
Käsienpesu saippualla puhtaassa juoksevassa vedessä on tehokas tapa torjua tarttuvia tauteja. Kaikilla afrikkalaisilla ei ole siihen mahdollisuutta koronakriisinkään aikana.