”Tiedostamatta sitä ajattelee koko ajan, että edustaa Somaliaa, uskontoa ja kulttuuria. Kun menee töihin, ajattelee, että nyt minulta odotetaan, että edustan Somaliaa.”

Näin sanoi toimittaja Wali Hashi Suomen Somalia-verkoston Eurosom-seminaarissa 29. marraskuuta. Seminaari oli samalla Somalia-verkoston 15-vuotisjuhla.

Samaa totesi Espoon kaupunginvaltuutettu Habiba Ali.

”Bussiin mennessä pitää muistaa hymyillä ja sanoa hyvät huomenet – vaikka kukaan ei tee niin marraskuussa Suomessa. Jos en tee niin, tuntuu että bussikuski ajattelee, että somalit ovat tylyjä ja epäystävällisiä.”

Habiba Ali työskentelee Kirkon Ulkomaanavulla ohjelmakoordinaattorina, ja vaikka hän koordinoi Suomessa tapahtuvaa toimintaa, häneltä kysytään paljon myös Somaliasta.

”Minulla on kollegoita, jotka tekevät kehitysyhteistyötä Somaliassa, ja he kysyvät minulta mielipidettä, koska ajattelevat, että tiedän paremmin, mitä Somaliassa tapahtuu. Tietenkin yritän auttaa heitä parhaani mukaan.”

Tietyssä maassa syntyminen tekee siis ihmisestä paitsi maansa edustajan, myös sen asiantuntijan.

”Kuka minut on äänestänyt edustamaan 20 000 somalin yhteisöä Suomessa?” Habiba Ali kysyi.

* * *

Eikä sekään riitä, vaan jokaisen on oltava valmis pyytämään koko yhteisön puolesta anteeksi, jos joku maanmies tekee vaikkapa rikoksen.

”Jos minun sisarukseni tai äitini tekisi jotain väärää, en minä sitä pyytäisi anteeksi, koska en minä mitään tehnyt. Miksi minun siis pitäisi pyytää anteeksi somalien puolesta?” Ali ihmetteli.

Valtaväestön lisäksi media katsoo maahanmuuttajataustaisia ihmisiä Alin mukaan erikoisin lasein. Nuorena maahan tulleista tai täällä syntyneistä lapsista puhutaan mamu-lapsina.

”Ei anneta heille mahdollisuuksia tai sitten onnitellaan, jos joku saa koulun käytyä. Ei sen pitäisi olla mikään yllätys!”

Hän viittasi myös somessa paljon kiertäneeseen juttuun nuorista naisista, jotka opiskelivat lääkäreiksi. Nämä olivat joko hyvin pieninä Suomeen tulleita tai täällä syntyneitä. Habiba Ali ei jakanut juttua eteenpäin, toisin kuin monet hänen tuttunsa.

”Mitä ihmeellistä siinä on, että joku nuori haluaa lääkäriksi, lukee, ja pääsee opiskelemaan?”

* * *

Sekä Wali Hashi että Suomen somalialaisten liiton puheenjohtaja Mohamed Ali Jama totesivat, että somalialaisilla ei itse asiassa keskimäärin ole tapana ajatella somaliyhteisöä sen erityisemmin.

”Olen insinööri ja töissä kahdeksan tuntia päivässä. Kotona on lapset ja kotityöt”, Jama sanoi. ”Sen verran saatan arjen keskellä ajatella, että hyvä on, jos suomalaiset näkevät kauttani somalit hyvinä ihmisinä, jotka käyvät töissä.”

”Somalit ovat outoja”, hän lisäsi naurahtaen. Maan sijaan nimittäin ajatellaan klaaneja.

Hänestä käy usein niin, että Somaliasta tuleva ihminen kyllä etsii somaliyhteisön uudesta paikasta, mutta kysyy sen jälkeen heti, mihin klaaniin kukakin kuuluu.

”Siitä mentaliteetista pitäisi päästä eroon. Me emme rentoudu toistemme seurassa, vaikka pitäisi.”

Ehkä olisikin parempi suhtautua jokaiseen ihmiseen vain yksilönä, ihmisenä. Kaikilla meistä on monenmoista taustaa ja monia identiteettejä, joten miksi nostaa ihmisen oma tai hänen vanhempiensa synnyinmaa kaikkein tärkeimmäksi asiaksi?