Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen oli vasta 19-vuotias, kun hän sai opiskelija-asuntolassa namibialaisen kämppäkaverin ja pääsi vähän myöhemmin seuraamaan kehitysyhteistyötä Tansaniaan. Sillä oli suuri merkitys hänen elämäänsä, Liikanen kertoo tuoreessa muistelmateoksessaan ”Olin joukon nuorin”.

Liikanen oli Teiniliiton aktiivi 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, ja hän pääsi seuraamaan rahojen perille menoa, kun järjestön yksi ensimmäisistä taksvärkki-keräyksistä päätettiin suunnata Mosambikiin. Matka suuntautui Tansanian puolelle, josta käsin itsenäisyysliike Frelimo tuolloin toimi. Taksvärkillä hankittiin painokone Mosambik-instituutin sivistystyöhön.

* * *

Liikasen namibialainen kämppäkaveri puolentoista vuoden ajan oli monelle suomalaiselle tuttu Nickey Iyambo, josta tuli myöhemmin moninkertainen ministeri ja Namibian varapresidentti.

Liikanen oli erittäin ilahtunut kypsemmän ja vanhemman kaverin avusta ja neuvoista, ja auttoi itsekin vastavuoroisesti: Erkki lahjoitti tyttöystävä Assilta lahjaksi saadut hienot talvisaappaat Iyambolle, koska niillä olisi käyttöä Namibian itsenäisyyssodassa enemmän kuin Helsingin kaduilla.

Teiniliitolle avustustyö oli tärkeää, mutta sille löytyi tiukkoja kriitikkoja etenkin kokoomuksen riveistä.

”Mosambik-taksvärkki sai rajua vastusta opettajien ja myös oikeistolehdistön piirissä”, Liikanen muistelee.

Hankkeen vastustajat väittivät, että rahat menevät painokoneen sijasta suoraan aseisiin. Teiniliiton puheenjohtaja Liikanen ja kumppanit kiersivät maata ja esiintyivät televisiossa vakuuttelemassa, että näin ei kävisi. Lopulta keräyksessä kokoon tuli 500 000 markkaa, nykyrahassa 750 000 euroa, mikä nykyäänkin olisi kova tulos varainkeruulle.

* * *

Koska rahojen perille menoa epäiltiin, Liikanen matkusti Tansaniaan tammikuussa 1970. Siellä hän päätti yhdessä hankkeen vetäjäksi ryhtyvän Kid Ahlforsin kanssa, että kannattaisi ostaa vain koneita, joilla on vakiintunut huolto Tansaniassa. Tämä on nykysilminkin oikein järkevää. Vanhanaikaiselta sen sijaan tuntuu se, että nuoret herrat halusivat ostaa koneet Suomesta käsin ja toimittaa paikalle myös suomalaista paperia. No, siitä onkin kohta 50 vuotta.

Kun Liikanen kävi paikalla toistamiseen vuonna 1971, hän pääsi myös Mosambikin puolelle, maan jo vapautettuihin pohjoisosiin. Seuraavakin taksvärkki suunnattiin Mosambikiin. Nyt tarvittiin monistus- ja kirjoituskoneita, vihkoja, kyniä ja muita tarvikkeita koululaisille. Keräys tuotti enemmän kuin ensimmäinen, ja kotimaan nuorisopoliitikotkin keskittyivät riitelemään muusta kuin avusta, eli vastustus oli vaimeampaa.

Viimeksi Liikanen kävi katsomassa painokonetta vuonna 2017. Mukana olivat myös Matti Vanhanen ja Ben Zyskowicz, jotka olivat aikanaan osallistuneet keskusteluun avustuksen järkevyydestä. He lähettivät kuvan painokoneesta eräälle kovaan ääneen hanketta kritisoineelle, joka oli sanonut rahojen menevän aseisiin. Tuo kriitikko oli Kimmo Sasi.

* * *

Kansanedustajaksi noussut Liikanen kävi Tansaniassa vuonna 1985 ja pettyi raskaasti. Maa oli itsenäistynyt, mutta suunta oli ollut alaspäin.

Katuvaloja ei ollut, hotellit olivat huonossa kunnossa. Apuvaroin rakennettu lääketehdas ei ollut toiminnassa, koska peruskemikaaleja ei voitu hankkia. Yhden hengen yritykset toimivat, mutta jos tarvittiin toimivaa hallintoa tai infraa, tulokset olivat synkkiä.

Syynä olivat ainakin Ugandan sota, kuivuus, huono taloudenhoito, heikot instituutiot ja korruptio. Tuolla matkalla hän kävi myös Zimbabwessa ja Botswanassa, jotka tekivät vaikutuksen. Vuonna 2015 Zimbabwen-vierailu oli taas yhtä suuri pettymys kuin Tansania vuonna 1985: maa oli romahtanut.

Botswanalla sentään on ollut onnea timanttien tähden, mutta siellä on ollut myös toimivat instituutiot ja hallinto, Liikanen miettii. Hän kirjoittaa seuranneensa Afrikan maita matkojensa tähden, ja yrittää ymmärtää, miksi olot eivät ole muuttuneet ajan oloon paremmiksi kuin Euroopassa.

* * *

”Kestävään talouden ja yhteiskunnan kehitykseen tarvitaan vahvat instituutiot, oikeuslaitos ja korruptiota vastaan työskentelevä hallinto. Tarvitaan itsenäinen keskuspankki, joka hyperinflaation jälkeen pitää hintojen nousun kurissa. Korkea inflaatio iskee pahiten köyhiin. Tarvitaan terve kansantalous, joka voi jalostaa tuotteita vientiin. Tärkeä on myös kestävä julkinen talous, joka estää velkakierteen”, Liikanen linjaa.

Onneksi monet Afrikan maat ovat tehneet kestäviä valintoja, hän kirjoittaa. Saharan eteläpuolisen Afrikan talouskehitys on ollut monin osin hyvää 2000-luvulla. Lukuisat maat, jotka ovat investoineet julkiseen infrastruktuuriin, ovat saaneet myös yksityisiä investointeja ja päässeet hyvään kasvuvauhtiin. Mutta valitettavasti on maita, joissa poliittiset riidat purkautuvat väkivaltaisesti ja pysäyttävät kehityksen.

Hän kokee oppineensa paljon matkoillaan ja maailmankuvansa avartuneen. Sen hän ehdottomasti soisi muillekin.

”On erittäin tärkeää, että kansanedustajat pääsevät näkemään, mitkä ovat kehitysmaiden ongelmat ja mitä edellytetään, jotta kehitysyhteistyövaroilla voidaan saada aikaan muutoksia”, Liikanen kirjoittaa.

”Eduskunnan on annettava kansanedustajille mahdollisuus katsoa omaa vaalipiiriä ja maata kauemmas. Afrikka on lähellä Eurooppaa.”