Paimentolaiselämää lähes ikuisesti elänyt karamojong-heimo Ugandassa on kiipelissä, kun perinteinen elämäntyyli ei istu modernisoituvaan yhteiskuntaan ja kehityspyrkimyksiin.
Karamojongot asuvat Ugandan koillisosissa Etelä-Sudanin ja Kenian rajan tuntumassa. Heidän elintapansa muistuttavat tunnetumpia maasaita Keniassa ja Tansaniassa sekä nuereita Sudanissa. Heidän kielensä ovatkin sukua toisilleen.
Perinteisesti karamojongot ovat olleet paimentolaiskansaa, ja alueen heimot ovat kautta aikain varastelleet toistensa lehmiä, ainakin osittain lehmissä laskettavan morsiusmaksun tähden. Pohjoismaisen Afrikka-instituutin sivuilla haastateltu antropologi Tabitha Naisiko sanoo, että alueella karjavarkaudet ovat olleet eräänlainen sukupolvien ylitse ulottuva peli.
Kun moderneina aikoina peliä on alettu pelata AK47-rynnäkköiväärien avulla, se on koventunut.
* * *
Vuonna 2002 Ugandan hallitus päätti ottaa karamojongeilta aseet pois, koska Koillis-Uganda oli hyvin levoton paikka. Eräs ystäväni oli siellä vuosia YK-töissä, ja he kulkivat työmatkoilla luotiliiveissä ja kypärät päässä.
Hän näytti sieltä melkoisia kuvia perinteisestä elämänmenosta – verta juotiin teurastetusta lehmästä, ja sellaista. Ei se ole vaarallista tietenkään, veri on varmasti hyvä perinteinen ravinnonlähde nomadeille. Mutta kovin perinteistä oli siis meno.
Naisiko sanoo, että ilman aseita karomojongeilta on sittemmin mennyt paljon karjaa, koska he ovat haavoittuvaisia aseistettujen naapuriheimojen rosvoamiselle.
Elämänmuutoksessa ovat hävinneet naiset, sillä Ugandan hallituksen ratkaisu on ollut tarjota paimentamisen sijaan maanviljelyä. Se ei soturimiehille ole sopinut, joten viljelystä on tullut naisten työ muiden jo olemassa olevien töiden päälle. Naisikon mukaan miehet kärsivät kulttuurisesta masennuksesta ja identiteetin katoamisesta, mitä moni lääkitsee alkoholilla. Kotiväkivalta on tätä myötä lisääntynyt.
* * *
Naisten asemaa on yritetty parantaa monin kehityshankkein, Naisiko sanoo. Ne eivät vaan ole juuri purreet, koska niissä ei ole otettu miehiä juurikaan mukaan, ja niitä on johdettu ylhäältä päin paikallista kulttuuria ymmärtämättä.
Lopputulos on, että miehiltä on viety elinkeino, mutta heillä on edelleen perheenpään rooli ja valta.
Ratkaisua ei ihan heti löydy matkailustakaan, sillä toisin kuin maasai-mailla Keniassa, karamojongien parissa turismi ei vielä kauheasti kukoista, koska kolkka on syrjäinen ja edelleen levoton.
Jos tarinasta jotain opetusta hakee, niin se kliseeksi asti hoettu kulttuurinen ymmärrys on edelleen alallamme hukassa. Jos ongelma on väkivalta, ratkaisuksi ei yksin riitä se, että otetaan pyssyt pois.