Australialainen kehitysjournalismiin keskittynyt sivusto Devex paljasti syyskuussa, että YK on tutkinut laajaa vyyhtiä, jossa humanitaarista apua on systemaattisesti varastettu Somaliassa.

Tämän jälkeen Euroopan unioni jäädytti apunsa Maailman ruokaohjelmalle väliaikaisesti, jotta väärinkäytökset selvitetään. On poikkeuksellisen härskiä varastaa nälkää kärsiviltä maan sisäisiltä pakolaisilta, ja poliitikot yleensä reagoivat tällaisiin paljastuksiin nopeasti ja populistisella voimalla.

Mutta vähän lähemmällä tarkastelulla paljastuu, ettei asia olekaan ihan näin yksinkertainen.

Välikädet takaavat turvallisuuden

Pitkään Somalian taloutta tutkinut tanskalainen konsultti Erik Bryld kertoo The New Humanitarian -verkkojulkaisussa, että aputeollisuudessa mukana olevat välikädet ovat pitkään toiminut osa Somalian humanitaarisen avun ympärillä pyörivää paikallistaloutta.

Näitä välikäsiä tai ”managereita” kutsutaan YK:n selvityksessä varkaiksi, mutta heillä on paikallisessa taloudessa myös merkittävä portinvartijoiden rooli. Ei ongelmaton, mutta ei heitä suoraan varkaiksikaan pitäisi kutsua.

Suurin osa maan sisäisistä siirtolaisista tulee Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun. Heiltä puuttuu yleensä asumus ja oikeus omistaa maata, ylipäänsä turvallisuustilanne on heikko. Somalian valtio tai Mogadishun kaupunki eivät ole kyenneet turvaamaan heille säällisiä oloja.

Siihen eivät ole pystyneet avunantajatkaan. He käyvät useimmiten Mogadishussa vain kääntymässä ja pysyttelevät silloinkin lentokentän tuntumassa turvallisella, aidatulla alueella. Olen itsekin käynyt Mogadishussa, ja visiitti oli työmatkoista ehkä tylsin: turvallisuuden tähden saimme olla vain hotellissa, josta poistuttiin pelkästään ennalta sovittuihin tapaamisiin.

Valtaosa sisäisistä siirtolaisista ei pääse virallisille pakolaisleireille, vaan asuu joko yksityisillä tai julkisilla mailla. ”Managerit” toimivat yleensä eräänlaisina vuokranantajina, jotka takaavat asuinsijojen turvallisuuden ja epävirallisen luvan vaikkapa viljellä maata. Usein managerit ovat entisiä siirtolaisia itsekin. He ovat vuosien saatossa solmineet hyvät suhteet paikallisiin klaaneihin, maanomistajiin ja liike-elämään.

Bryldin mukaan he itse kokevat tuottavansa palveluja, joista kuuluukin laskuttaa. Ongelma toki on, että ”laskuttaminen” tapahtuu ottamalla hätäapua, joka on oikeasti tarkoitettu niille siirtolaisille, joille he palvelujaan tarjoavat.

Läpinäkyvyyttä epäviralliseen systeemiin?

Tämä järjestely on Bryldin mukaan varsin vahvasti lujittunut Mogadishun paikallistalouteen, vaikka sitä ei haluttaisi avunantajien piirissä myöntää.

Ilmiö ei ole uusi, vaan ”paljastuksia” avun ”väärinkäytöstä” tulee muutaman vuoden välein. Yleensä ne johtavat avun jäädyttämiseen, mutta ennen pitkää apua alkaa taas tulla, sillä maassa on liki neljä miljoonaa sisäistä siirtolaista, jotka tarvitsevat apua.

Bryldin mukaan olisi parempi, jos tämä todellisuus myönnettäisiin ja alettaisiin kehittää epävirallista järjestelmää läpinäkyvämmäksi. Se ei muuta mitään, jos paikallinen epävirallinen valtarakenne vain kielletään.

Koska monet siirtolaiset ovat olleet Mogadishussa jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä, voitaisiin heidän oikeuksiaan turvata myös pitkäjänteisemmällä kehitysyhteistyöllä humanitaarisen avun sijaan. Heidät kannattaisi integroida mogadishulaisiksi, joilla olisi samat oikeudet kuin muillakin kaupungin asukkailla ja mahdollisuudet kestäviin elinkeinoihin. Se tarkoittaisi esimerkiksi oikeutta omistaa maata. Nyt siirtolaisia siirrellään paikasta toiseen maan arvon muuttuessa.

Jos ihmiset saisivat rakentaa omaa elämäänsä turvallisemmissa oloissa ja paremmilla perusoikeuksilla, tarvittaisiin vähemmän hätäapua, ja silloin olisi myös vähemmän välikäsiä hyötymässä siitä.

Kuva: Abdullahi Abdisalan / EU/ ECHO