Ihmisten vapaus eli käytännössä demokratia on heikentynyt maailmassa 17 vuotta peräkkäin, kertoo ajatushautomo Freedom House.

On riski, että edessä on uusi autoritaarisuuden aika, sanoi Birminghamin yliopiston demokratian professori Nic Cheeseman Helsingissä 15. syyskuuta, maailman demokratiapäivänä. Hänet oli kutsunut Suomeen Demo Finland.

Cheeseman ravisteli muutamia uskomuksia demokratiasta ja sen heikkenemisestä.

Hänestä demokratiakeskustelussa esimerkiksi jäädään liian usein jumiin Venäjään ja Kiinaan ja yksittäisiin vallankaappauksiin. Huomaamatta jäävät autoritaaristen maiden kasvavat verkostot ja maantieteelliset alueet, joissa autokratiat rohkaisevat toisiaan ja yksittäiset demokraattiset maat jäävät yksin.

Kun Kiina vie huomion, emme näe vaikka Turkkia ja Saudi-Arabiaa, joilla on paljon alueellista vaikutusvaltaa.

Venäjä ei ole kovin iso peluri Afrikassa

Cheeseman seuraa erityisen tarkasti Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Hän sanoi, että vaikka Venäjän vaikutusvallasta siellä puhutaan paljon, hänen huoliensa joukossa Venäjä on häntäpäässä.

”Minua huolettaa monien Afrikan maiden taloudellinen tilanne ja se, että demokratia ei tarjoa ihmisille parempia taloudellisia oloja. Minua huolettaa se nouseva johtajien joukko, joka haluaa horjuttaa vaaleja”, Cheeseman sanoi.

Venäjäkin huolettaa, mutta sen vaikutusvalta pitää hänestä laittaa mittasuhteisiin. Venäjän sijoitukset Afrikkaan ovat Afrikan näkökulmasta alle prosentin luokkaa, ja ne ovat olleet viime vuosina laskemaan päin. Paljon puhuttu palkka-armeija Wagner on kunnolla läsnä vain neljässä maassa, ja se on epäonnistunut esimerkiksi Mosambikissa ja Madagaskarilla.

”He puhuvat suuria ja heillä on hyvä disinformaatiokoneisto, mutta Wagner ei ole massiivisen voimakas eikä tehokas voima.”

Siksi hänestä on väärin, että Venäjän merkitystä liioitellaan.

Me toimittajat kirjoitamme säännöllisesti Venäjän kasvavasta vaikutusvallasta Afrikassa ja rinnastamme sen länsimaiden heikkenevään vaikutusvaltaan. Tein itsekin niin äskettäin. Cheesemanin mukaan monet länsimaiden johtajat puolestaan eivät viitsi kovaan ääneen puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia, koska he pelkäävät, että johtajat pelataan sillä Putinin tai Kiinan syliin.

”Me näytämme kaksinaamaisilta, kun emme puolusta demokratiaa”, hän sanoi.

“Kun me uhraamme omat sitoumuksemme, oikeastaan tuemme autoritaarisuutta. Me voimme kuvitella, että liitot autoritaaristen maiden kanssa ovat lujia, mutta koska nämä valtiot eivät oikeasti jaa meidän arvojamme, eivät ne pitkällä aikavälillä ole aitoja liittolaisiakaan. Tämä johtaa maailmaan, joka on vähemmän demokraattinen ja turvattomampi.”

Emme ole puolustaneet demokratiaa teoilla…

Cheesemanin mielestä länsimaat olisivat voineet tukea demokratiaa 10, 15 viime vuoden aikana tomerammin. Kehitysyhteistyö suuntautuu yhä enemmän epädemokraattisiin maihin – usein hyvästä syystä, sillä niissä on useammin esimerkiksi humanitaarisia kriisejä.

Demokratioille tämä ei ole hyvä viesti. Hän oli esimerkiksi kuunnellut Sambian presidentin Hakainde Hichileman puhetta ennen Yhdysvaltain johtamaa demokratiahuippukokousta tänä vuonna.

Hichilema oli sanonut, että demokratian tukemisesta kovasti puhutaan, mutta aika vähän resursseja oli tarjolla sille, että hän voisi pitää vaalilupauksensa lujemmasta demokratiasta. Jos sambialaiset eivät näe demokratian etuja, he voivat pettyä demokratiaan.

”Ja jos läntiset liittolaiset eivät tue minua, älkää yllättykö, jos menen Kiinaan katsomaan, olisiko siellä taloudellista apua tarjolla”, Hichilema oli sanonut.

Olen itse asunut Sambiassa ja seuraan maata edelleen melko aktiivisesti. Hichileman kommentti on naseva, mutta oikeasti sekin kärjistää todellisuutta. Kyllä Sambia siellä Kiinassa on käynyt, se oli jo vuosia sitten malliesimerkki siitä, miten diilit Kiinan kanssa voivat palaa näpeille kasvavan velkataakan tähden.

… emmekä aina puheissakaan

Cheesemanin mukaan demokratian puolustaminen on ollut vaisua. Samaan aikaan Kiina puolustaa kovaan ääneen omaa malliaan.

”On riski, että häviämme narratiivin.”

Myös roolimallina toimiminen on ollut vajavaista. Vaalien häirintä Yhdysvalloissa ja kasvava rasismi Euroopassa ovat hänestä esimerkkejä maailmalle siitä, että demokratia ei toimikaan, ja eurooppalaiset ovat tekopyhiä saarnatessaan demokratiasta muille.

Cheeseman sanoi, että vaikka autoritaariset valtiot muodostavat verkostoja ja liittoumia esimerkiksi YK:ssa, niillä ei usein ole paljonkaan yhteistä, ja moni valtio kokee toiset maat myös kilpailijoina.

Valtioita yhdistää tyypillisesti vain tunne siitä, että länsimaat ovat kohdelleet niitä huonosti ja puskeneet ne marginaaliin, eivätkä ne siinä väärässä ole. Tätä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ei kannattaisi ruokkia lisää.

Yksi ylimielisyyden muoto nykyään on se, että länsimaat vaativat, että kaikkien on valittava puolensa Venäjän suhteen. Cheeseman sanoo kuulevansa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa viestiä siitä, että ne oikeastaan haluaisivat puhua ja käydä kauppaa kaikkien kanssa.

Eivät nämä maat valitse Venäjää ja Kiinaa Euroopan sijaan, vaan ne haluaisivat oikeuden pitää linjat auki mihin itse haluavat – niin kuin Euroopan maat ovat tehneet vuosisatojen ajan.

Luennoimisen sijaan länsimaat voisivat ennemmin näyttää esimerkillä, että demokratia toimii.

Muutenkin kannattaisi hylätä se ylimielinen rakenne, jossa länsimaat luennoivat muille. Cheesemania mukaillen, jos me siivoamme oman demokratiamme, pidämme vaalit puhtaana, luovumme rasismista ja luomme verkostoja ja liittoja muiden demokratioiden kanssa, voimme keskustella ja oppia yhdessä siitä, miten maailmasta saadaan jatkossa yhä demokraattisempi paikka.

Kuva: Esa Salminen