Lisää koulutusta kehitysyhteistyöhön

Ei ole epäilystäkään, etteikö Suomen tulisi panostaa kehittyvien (entisten alikehittyneiden, sitten kehitysmaiden) maiden auttamiseen. Siihen olemme kansainvälisesti sitoutuneet, sitä julistavat kaikki viimeaikaiset hallitusohjelmat, ja se on kyselyjen mukaan kansalaisten valtaosan tahto.

Vuonna 2014 panostuksemme oli noin 1,1 miljardia euroa, mikä vastaa 0,55 % bruttokansantulosta. Osuus olisi vielä kauempana YK:n ja EU:n puitteissa sovitusta 0,7 %:n tavoitteesta, ellei jakaja eli BKTL olisi laman vuoksi pienentynyt. Silti summa on niin merkittävä, että sen tuloksellinen käyttö on syytä pohtia ja valmistella huolellisesti.

Vuonna 2000 YK:n huippukokous vahvisti vuosituhattavoitteet (Millennium Development Goals, MDG) raamittamaan kehitysyhteistyön ponnisteluja vuoteen 2015. Kahdeksan päätavoitteen ja niiden 21 osatavoitteen joukossa olivat köyhyyden poistaminen, peruskoulutus, sukupuolten tasa-arvo, kolme terveystavoitetta, ympäristö ja vähiten kehittyneiden maiden auttaminen. Parhaiten on onnistuttu vähentämään köyhyyttä ja pienentämään lapsi- ja äitiyskuolleisuutta, mutta kaikkien tavoitteiden osalta riittää vielä tekemistä.

Kun MDG-määräaika eli vuosi 2015 on käsillä, niin YK:n piirissä on toteutettu laaja valmisteluprosessi uusien pitkän tähtäyksen tavoitteiden laatimiseksi. Ne on tarkoitus hyväksyä ensi syyskuussa nimellä kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG). Pohjana on kestävän kehityksen huippukokouksen Rio + 20 päätöslauselma, ”Tulevaisuus jonka haluamme”, jossa korostuvat terve talouskasvu, sosiaalinen kehitys ja ympäristönsuojelu. Pöydällä oleva luonnos sisältää 17 tavoitetta (goals) ja yhteensä 169 osatavoitetta (targets), mikä merkitsee ambitiotason melkoista nousua MDG-kauteen verrattuna. Luonnos on sellainen toiveiden tynnyri, että sen osittainenkin toteutuminen johtaisi ihmiskunnan ja maapallon varsin auvoiseen tilaan. Toisaalta näin runsaasta buffet-pöydästä voi kukin maa poimia haluamiaan paloja kehitysyhteistyönsä strategian pohjaksi.

Kansainvälinen Tiedeneuvosto (ICSU), joka on YK:n virallinen yhteistyökumppani tiede- ja teknologiakysymyksissä, asetti työryhmän arvioimaan, missä määrin yleiskokouksen käsittelyyn tuleva SDG-luonnos perustuu tieteelliseen evidenssiin, huomioidaanko kestävän kehityksen eri ulottuvuudet (taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen) riittävästi ja integroidusti, ja ovatko tavoitteet riittävän selkeät jotta niitä voidaan toteuttaa ja seurata. Raportti päätyy varsin kriittisiin päätelmiin, sillä 169 osatavoitteesta vain 29 % katsottiin hyvin perustelluiksi, 54 % tulisi täsmentää ja 19 % panna kokonaan uusiksi tai poistaa.

Kun SDG-tavoitteet YK:n yleiskokouksessa käsitellään ja epäilemättä lähes nykymuodossa hyväksytään, Suomi tuskin tulee panemaan eriävää mielipidettä. Näin ollen myös meidän tulisi perehtyä buffet-pöytään ja päättää, minkälaisilla konkreettisilla hankkeilla voisimme parhaiten tukea SDG-tavoitteiden saavuttamista. Se tapahtuisi parhaiten siten, että jokaisen osatavoitteen kohdalla analysoitaisiin, onko meillä henkisiä ja aineellisia resursseja saada aikaan jotakin sellaista, joka olisi omien periaatteittemme mukaista ja johtaisi kohti yhteistä globaalia maalia. Tällaiseen arvioitiin tarvittaisiin monitieteinen asiantuntijapaneeli, joka yhdessä kokeneiden virkamiesten kanssa kantaisi vastuun. Kehityspoliittinen toimikunta voisi joutua liian koville, sillä sen 19 jäsenestä vain kahdella on tutkijatausta, kun taas muut ovat politiikan, virkamiehistön tai kansalaisjärjestöjen edustajia.

Suomi ylpeilee maailman parhaalla koululla ja luottaa tietoon ja osaamiseen omana menestysstrategianaan. Siksi on valitettavaa, että koulutus ja tutkimus sekä niihin liittyvä kehitysmaiden oman osaamisen vahvistaminen (capacity building) näyttelevät turhan vaatimatonta osaa kehitysyhteistyömme kokonaisuudessa. Yllä mainittu ICSUn raportti tarkastelee myös eri SDG-tavoitteiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuuksia. Yksi nousee ylitse muiden, sillä se on katsottu tärkeäksi tai välttämättömäksi kaikkien muiden 16 tavoitteen toteutumisen kannalta. Se on tavoite 4: ”Turvataan kattava ja tasapuolinen laadukas koulutus ja edistetään elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia kaikille”.

6 kommenttia artikkeliin ”Lisää koulutusta kehitysyhteistyöhön

  1. Raivion kommentti on erittäin tärkeä. Yritin samaa asiaa jo yli 30 vuotta sitten nähtyäni Yhdysvalliossa, kuinka opetus kytkettiin kehitysapuun. Yliopistoissa oli yleistä, että kehitysyhteistyövaroilla kutsuttiin opiskelijoita, jotka sitten opinnäytevaiheessa kytkettiin kotimaidensa hankkeisiin. Näistä opiskelijoista muodostui sitten verkosto, jota yliopistot, muut kehityorganisaatiot ja yritykset hyödyntävät sitten toiminnassaan.

    Meillä ei ole tällaista koulutuskulttuuria eikä siihen valmiuksia. Ehdotin 1980 -luvun lopulla, että jos prosenttikin kehitysavusta voitaisiin käyttää yliopistojen kautta, se olisi merkittävä satsauskansainvälistymiseen ja tehostaisi muuta kehitysapua merkittävästä. Eipä tämä käynyt aikana, jona kehitysavun piti tehdä kipeää eikä se saanut hyödyttää ketään antajamaassa.

    • Kehitys- ja kehittyvissäkin maissa opettajien omien tietojen ja taitojen taso opetettavista asioista saattaa olla heikko. Konkreettisesti voisimme vaikka kutsua kehitysavun nimissä opettajakoulutettavia Suomeen ja kouluttaa heistä opettajia Suomessa, jonka jälkeen he siirtyisivät työskentelemään kotimaahansa.

    • Hei Petri,
      1980–1990-luvuilla oli useita merkittäviä koulutusohjelmia, joissa kehitysmaista tulevat opiskelijat opiskelivat suomalaisen alemman, ylemmän tai tohtoritason tutkinnon. Monet näistä ohjelmista valmistuneet ovat toimineet merkittävissä johtotehtävissä, mm. ministereinä esimerkiksi Etiopiassa ja Namibiassa. Tampereen teknillisessä korkeakoulussa järjestettiin kuusi vesialan kurssia vuosina 1979-1992. Koulutus toteutettiin tuolloin pääosin kehitysyhteistyövaroin. Kaiken kaikkiaan ehdittiin kouluttaa satakunta diplomi-insinööriä.

      Pitkät Suomessa toteutettavat koulutusohjelmat lopetettiin viimeistään 1990-luvun laman aikoihin, jolloin kehitysapua leikattiin rajusti. Lopettamispäätöksiin vaikuttivat myös muuttuneet käsitykset siitä, kuinka kehitysmaiden instituutioiden omaa kapasiteettia parhaiten kasvatetaan. Nykyään kehitysyhteistyövaroilla rahoitetaan mm. suomalaisten ja kehitysmaissa toimivien yliopistojen ja korkeakoulujen yhteistyötä ja pyritään tällä tavoin kasvattamaan kehitysmaiden yliopistojen osaamista ja toimintakykyä koulutuksessa ja tutkimuksessa.

      Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa on ylipäätään lisääntynyt roimasti. Vuonna 2013 suomalaisissa korkeakouluissa opiskeli noin 20 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa. Näistä yli puolet oli kotoisin Aasiasta, Afrikasta tai Latinalaisesta Amerikasta (yliopistoissa 55%, ammattikorkeakouluissa 57%)

  2. http://www.scientificamerican.com/article/world-population-will-soar-higher-than-predicted/

    Linkistä avautuu tuore grafiikka maailman väestöennusteesta vuoteen 20100 mennessä.

    Kun Suomi aloitti Tansanian avustamisen v. 1961 sen väkiluku oli noin 10 miljoonaa. Vuonna 2013 se oli jo 49,25 miljoonaa. Kehitysapua kerrakseen.

    Afrikan väkiluku kasvaa siihen mennessä kun lastenlapsemme ovat vanhuksia ennusteen makaan neljään miljardiin. Olisiko kenties koulutusohjelmiin lisättävä jotakin perhesuunnittelusta?

    • Hei,
      Suomen terveysalan kehitysyhteistyörahoituksesta noin 2/3 suuntautuu seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Suomi pyrkii kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen edistämiseen sekä poliittisissa keskusteluissa kehitysmaiden kanssa että hanketasolla. Suomi rahoittaa sekä YK-järjestöjen (esimerkiksi väestörahasto UNFPA) että suomalaisten kansalaisjärjestöjen hankkeita eri kehitysmaissa, myös Tansaniassa. Malawissa rahoitetaan Väestöliiton hanketta, jonka tavoitteena on tyttöjen seksuaaliterveyden ja koulunkäynnin edistäminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *