Maan tapa jäytää yhteiskunnan perusteita

Yli puolet maailman ihmisistä elää yhteiskunnissa, joissa lahjonta on arkipäivää.

Ray Fisman & Miriam A. Golden. Korruptio. Yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Vastapaino, 2018.

Kansalaiset maksavat ylimääräistä siitä, että pääsevät lääkäriin, saavat lapsensa kouluun ja välttyvät ylinopeussakolta. Yritykset taas voitelevat viranomaisia, jotta säästyvät liiketoimintaa hidastavalta säätelyltä tai voittavat julkisia urakoita.

Viranomaiset hankkivat lahjuksilla palkanlisää. Osan voitelurahasta he ohjaavat poliitikoille, jotka rahoittavat sillä uudelleenvalintansa ja palkitsevat kannattajansa tuottoisalla virka-asemalla.

Lyhyellä aikavälillä monet hyötyvät korruptiosta, mutta ennen pitkää se haittaa yritystoimintaa, heikentää talouskasvua ja rapauttaa kansalaisten luottamusta julkisiin instituutioihin. Korruption kustannukset ylittävät aina siitä saatavat hyödyt, toteavat amerikkalaiset professorit Ray Fisman ja Miriam A. Golden kirjassaan Korruptio.

He määrittelevät korruption kulttuurisidonnaiseksi ilmiöksi, ikään kuin maan tavaksi. Tällöin ratkaisevaa ei ole yksilön oma käytös vaan se, miten hän olettaa muiden käyttäytyvän. Herättääkö viranomaisten lahjonta yleistä paheksuntaa, vai onko se pikemminkin ainoa ja myös hyväksyttävä keino hankkia julkisia palveluita ja urakoita?

Yksilö joutuu arvioimaan kustannuksia, joita käytösnormista poikkeaminen hänelle aiheuttaa.

Kirjoittajien mukaan yksilö joutuu siis arvioimaan kustannuksia, joita käytösnormista poikkeaminen hänelle aiheuttaa.

Korruption nujertaminen vaatii joukkovoimaa. Mitä suurempi joukko ihmisiä luottaa siihen, että myös muut kieltäytyvät lahjonnasta, sitä mahdollisempaa ilmiötä on torjua. Työhön tarvitaan tietoa, jonka jakamisessa vapaa lehdistö ja sosiaalinen media ovat avainasemassa.

Korruptiota kitkevän lainsäädännön teho taas riippuu valvonta- ja toimeenpanoviranomaisten rehellisyydestä. Sama koskee virkamiesten palkankorotuksia: osa luopuu lahjuksista tarpeettomina, osa heittäytyy entistäkin ahneemmiksi, kirjoittajat toteavat.

TEKSTI TIINA KIRKAS