Puhu minulle kehitysyhteistyöstä

Tässä lehdessä esitellään kehitysyhteistyöohjelma, jossa juuri mikään ei mennyt niin kuin pitää. Se ei ole koko kuva Suomen kehitysyhteistyöstä eikä edes Nicaraguan kanssa harjoitetusta yhteistyöstä.

On tietenkin itsestään selvää, ettei kyseinen ohjelma ole koko kuva. Toisinaan kuitenkin verkkokeskusteluissa ja yleisönosastoissa vaaditaan kaiken kehitysyhteistyön lakkauttamista yksittäisen epäonnistumisen vuoksi. Erityisesti sosiaalisessa mediassa kuohuttaville uutisille on suurempi kysyntä kuin punnituille pohdinnoille.

Otetaan esimerkki Ilta-Sanomista. Helmikuun alussa lehti kirjoitti Etelä-Sudanin kriisistä otsikolla ”Miksi näillä taistelijoilla on Unicefin koulureput?”. Kimmokkeen uutiseen oli antanut uutistoimisto AFP:n välittämä valokuva, jossa hallituksen taistelijat marssivat selässään YK:n lastenavun järjestön kirkkaansiniset reput. Uutisen jakoi Facebookissa nopeasti 4 300 ihmistä.

Päivää myöhemmin alkuperäisen uutisen kirjoittanut Ilta-Sanomien toimittaja yritti asettaa tapahtuneen kolumnissaan mittasuhteisiin. Hänen mukaansa reput oli ryövätty joko koulusta tai Unicefin varastosta, mutta ”kaikesta tästä huolimatta on väärä luulo, ettei apu mene perille tai ettei sitä kannattaisi antaa. Pelkästään Unicefin saldo on vaikuttava, kun ottaa huomioon alueen karmean turvallisuustilanteen. 55 000 lasta on jo nyt rokotettu, ja taistelu uhkaavaa aliravitsemusta vastaan on päivittäistä.”

Toimittajan kolumnin on tähän mennessä jakanut Facebookissa 14 henkilöä eli noin 0,3 prosenttia alkuperäisen uutisen saavuttamasta määrästä.

Ei kehitysyhteistyön epäonnistumisista ollut helppo keskustella julkisuudessa ennen sosiaalista mediaakaan. Julkista keskustelua kuitenkin tarvitaan. Yksi syy on virheistä oppiminen.

Keskustelua tarvitaan myös, jotta kehitysyhteistyön toimintakenttä ymmärrettäisiin paremmin. Julkisessa kehitysapukeskustelussa on nimittäin usein ristiriita. Toisaalta euroakaan ei saisi päätyä vääriin käsiin, toisaalta ohjelmien tulosten pitäisi olla kestäviä.

Molemmat vaatimukset ovat täysin ymmärrettäviä ja kannatettavia. Kehitysyhteistyössä tulosten kestävyyttä parannetaan käyttämällä paikallisia hallintojärjestelmiä. Varoja kanavoidaan esimerkiksi vastaanottajamaan omien talousjärjestelmien kautta. Samalla väärinkäytösten riski kasvaa, koska vastaanottajamaissa korruptio on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa.

Kehitysyhteistyö onkin riskien hallintaa. Riskejä on arvioitava järjestelmällisesti, ja niiden ennaltaehkäisyn tulee kuulua kaikkeen toimintaan. Riskien toteutuessa on tärkeää, että veronmaksajat tietävät, millaisin perustein riskejä on otettu.

Keskeinen perustelu on kehitysyhteistyön viimekätinen tarkoitus eli tehdä itsensä tarpeettomaksi. Ohjelmien loputtua maiden on voitava hoitaa tehtävät itse. Tähän ei päästä, jos kehitysmaiden omia järjestelmiä ei ole käytetty palvelujen tuottamiseen ja kehitysyhteistyövarat ovat kulkeneet projektien tileillä ohi maiden omien budjettien.

Tämän haasteen ymmärtämiseksi tarvitaan julkista keskustelua.

PASI NOKELAINEN

Maaliskuu 1/2014