Olen oikeassa, vaikken olisikaan

Keskustelu kehitysyhteistyöstä kääntyy hetkessä kyrmyniskaiseksi jankkaamiseksi riippumatta siitä, mistä se on alkanut. Miksi?

Jos haluaa vapaaehtoisesti hypätä verbaaliseen likaviemäriin, kannattaa käynnistää keskustelu pakkoruotsista, maahanmuutosta tai kehitysyhteisyöstä (o.s. kehitysapu). Kirjoituksen tai puheen alkuperäisestä sisällöstä riippumatta keskustelu kääntyy hetkessä kyrmyniskaiseksi jankkaamiseksi. Kunnon argumenttien olemattomuus tai vähyys ei sanailua haittaa. Takavuosina verkkokeskustelu huipentui  virkkeeseen: ”Ite oot.”

Miksi kehitysyhteistyöstä on niin vaikea keskustella kiihkottomasti? Miksi aihe jakaa niin jyrkästi ihmiset vastustajiin ja puolustajiin?

Täysin epätieteellinen, kotona leivottu teoriani on se, että nuiva suhtautuminen kehitysyhteistyöhön johtuu ainakin neljästä asiasta: kaunasta, syyllisyydentunnosta, tiedon puutteesta ja kehitysyhteistyön tulosraportoinnista. Syyt ovat osin historiallisia, mielikuvaperintöä takavuosilta. Toisaalta syytä on myös tulevaisuudessa, joka pelottaa.

Kauna on sekoitus perinteistä eliitti- tai herravihaa ja ulkopuolisuutta. Kahdenvälistä kehitysyhteistyötä on toteutettu yhteiskuntahierarkian korkealla tasolla. Se on näyttäytynyt kansalaisille ministerien kättelykuvina ja lukuisten delegaatioiden seikkailuina eksoottisissa maissa.

Ulkopuolisuus on muualtakin tuttua voimattomuuden tuntua, joka lisääntyy lama-ahdingossa.  Herrat päättävät, kansa maksaa, rahat menevät Kankkulan kaivoon, eikä mihinkään voi vaikuttaa.  Toisaalta kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen vetovoima voi olla tunteessa, että ollaan sisäpuolella, vaikutetaan päätöksiin.

Kaunaa syntyy siitäkin, että oletetaan ”höynäytettyjen kukkahattupiirien” eli kehitysyhteistyötä puolustavien kokevan moraalista ylemmyyttä, pitävän itseään hyvinä ihmisinä. Syyllisyydentunto taas tulee siitä, että protestanttiseen eetoksen kuuluu hädässä olevien auttaminen. Maantieteestä riippumatta.

Aika usein keskustelijoilta puuttuu ajantasaista tietoa. Aina sitä ei taktisista syistä edes haluta. Tiedon tuottaminen ja tarjoaminen on kehitysyhteistyön toimijoiden ja median työtä. Media puuttuu herkemmin epäkohtiin kuin loistaviin tuloksiin, mutta se kuuluu median työnkuvaan. Hyvät uutiset tarvitsevat myyntityötä.

Tulokset eivät sen sijaan kaipaa ylihäveliästä raportointia. Myös epäonnistumisista ja ongelmista on syytä kertoa. Se lisää luotettavuutta. Kaunistelu vain generoi epäluuloa, joka helposti muuttuu kaunaksi ja vastustukseksi.

10 kommenttia artikkeliin ”Olen oikeassa, vaikken olisikaan

  1. Olisikohan nyt käynyt niin, että kirjoittaja ampuu tässä itseään jalkaan? Tässä perätään avointa keskustelua ja ”raportointia epäonnistumisista ja ongelmista”, jonka kirjoittaja katsoo lisäävän luotettavuutta. Kuitenkin samassa kirjoituksessa hän lähtökohtaisesti olettaa, että ” nuiva suhtautuminen kehitysyhteistyöhön johtuu ainakin neljästä asiasta; kaunasta, syyllisyydentunnosta, tiedonpuutteesta ja kehitysyhteistyön tulosraportoinnista”. Eikö siis tässä ”avoimessa keskustelussa” ole olemassa lainkaan sellaista mahdollisuutta, että nuiva suhtautuminen johtuisi siitä, että kehitysyhteistyö ei oikeasti toimikaan? Eli nuivan suhtautumisen taustalla ei olisi mikään noista Meriläisen neljästä selittäjästä vaan nimenomaan asioiden syvällinen tuntemus ja ymmärrys? Harvardin kv. kehityskysymysten professori Lant Prichett kuulunee tähän ymmärtäjien ryhmään ja on tullut siihen tulokseen, että rikkaat länsimaat eivät asiaa hallitse ja ovat kovaa vauhtia marginalisoitumassa kehitysmaiden auttajina.Olen samaa mieltä kanssaan. Avointa mieltä ja itsekriittisyyttä siis tähänkin keskusteluun niin pääsemme eroon tuosta alussa mainitusta ”kyrmyniskaisesta jankkaamisesta”, johon Meriläisenkin artikkeli sokean ja yksipuolisen lähtökohtansa vuoksi taitaa lopulta lukeutua . Terveisin, Matti Kääriäinen

    • Hyvä Matti Kääriäinen,

      kommenttisi tukee hienosti Meriläisen teeseja kiihkottoman keskustelun vaikeudesta, kun jo näin ekassa kommentissa viitataan kirjoittajan lähtökohtien sokeuteen ja yksipuolisuuteen.

      Lant Prichettista: mieshän todella sanonut noin kuin kirjoitat, mutta kannattaa myös katsoa miehen akateemisia töitä. Hänhän on ollut yhtenä kommenttaattorina esimerkiksi tässä tutkimuksessa: http://www.wider.unu.edu/publications/working-papers/2014/en_GB/wp2014-089/

      Tässä syyskuussa syyskuussa 2014 ilmestyneen laajan ekonometrisen aineistoon perustuvassa tutkimuksessa kehitysyhteistyövaroja tarkasteltiin investointina: kehitysyhteistyön sisäisen ROI-luku (return on investment) on 7,3 prosenttia: tämä prosentti olisi useimpien sijoittajien mielestä varsin hyvä. Ei toki riitäisi menestyvälle pörssiyhtiölle, mutta aika hyvä luku julkiselle investoinnille.

      Tämä tutkimus ja viittaamasi Prichettin kommentti eivät toki sulje toisiaan pois. Lähinnä halusin vain välttää sokeutta ja yksipuolisuutta.

      Yst. terveisin,

      Pasi Nokelainen
      Kehitys-lehden päätoimittaja

      • On melko lailla turhaa yrittää mielekästä keskustelua, kun avaaja olettaa ”vastapuolen” lähtökohtia yksipuolisiksi ja köykäisiksi ja tästä huomauttavaa taas sitten moititaan siitä, että hän väittää avaajan lähtökohtia yksipuoliseksi. Tällaiseen argumentointiin ei kyllä ole mielekästä osallistua.

        • Kiitos kommentista. Joo, kyllähän tämä meni hieman suomalaiskansalliseksi keskusteluksi keskustelusta. Yritän kuitenkin olla jonkinlainen ”putkimies”, ettei kommenttipalstoista tule tukkoisia likaviemärejä (vrt. alkuperäinen blogiteksi) eli en tykkään henkilöön menevästä kirjoittelusta / agrumentaatiosa. Yleensä en sellaisia kommentteja edes hyväksy, mutta Kääriäisellä oli myös muutakin sanottavaa.

  2. Kiinnostavaa keskustelua. Nostan tässä nyt kuitenkin esiin vain yhden asian blogista, median roolin: ”Tiedon tuottaminen ja tarjoaminen on kehitysyhteistyön toimijoiden ja median työtä. Media puuttuu herkemmin epäkohtiin kuin loistaviin tuloksiin, mutta se kuuluu median työnkuvaan.” Aivan, mutta medialla on näistä eri toimijoista suurin valta mielikuvan muokkaajana, joten sen vastuuta oikean mielikuvan muodostamisessa ei pidä väheksyä. Esimerkiksi median vaade tänä päivänä saada aina paikapäältä suomalaisen kehitysyhteistyötekijän kommentti (vaikka tämä olisi ollut paikalla kaksi viikkoa vs. samaa työtä tekevä paikallinen) ja toimittajien esiintyminen suurina sankareina ja totuuden kertojina (karrikoidusti nyt esitän tämän) lietsoo kuvaa avuttomista kehitysmaan ihmisistä. Ja ruokkii myös aivan väärää mielikuvaa kehitysyhteistyön omnipotentiasta (kehitysavun osuus on 28% kaikista rikkaiden maiden kaikista yksityisistä ja julkisista rahavirroista, Suomen kehiysapu, se vähän yli miljardi, vastaa summaa, jolla rakennettaisiin Suomessa 300 km moottoritietä. Saman summan suomalaiset kulauttavat alkoholina alas kolmessa kuukaudessa.) Tähän vaikuttavuuden todistamiseen syyllistyvät toki myös järjestöt todistaakseen omaa onnistumistaan. Miten esittää työn vaikuttavuus, mutta samalla tuoda esiin sen hyvin pieni osuus suhteessa muuhun maailman liikehdintään, napakasti, ymmärrettäväsi, siinä meille järjestöille pähkinää purtavaksi. Inka Hetemäki, Suomen UNICEF

  3. Kiitos Reetta kirjoituksesta! Pasi, jos ja kun ohjaat henkilöihin kohdistuvat kommentit sivuraiteelle, niin tästä Suomen parhaasta kehityslehdestä tulee vielä entistä nautittavampi lukukokemus. Hyvää sunnuntaipäivää teille!

  4. Eräs kehitysyhteistyön epäonnistumisen syitä on minusta ollut avustavien, useiden kansallisten ja uskonnollisten avustusryhmien keskinäinen kilpailu ja yhteistyön vaikeus. Järjestöt joutuvat vastaamaan rahoittajilleen juuri heidän avustuksensa onnistumisesta. Arvelen, että paikallisilla olosuhteilla on kohta vähemmän merkitystä kuin avustajamaiden omilla kunnianhimoisilla pyrkimyksillä.
    Ruohonjuuritason työntekijänä näin miten esim. Addis Abebassa oli valittavana useita eri paikkoja, jossa tehtiin samaa asiaa, mutta erilaisten kilpailevien aatteiden mukaan erilaisille valituille kansanryhmille. Sirpaleista ja hajallaan olevaa työtä, liian pienillä edellytyksillä hyviin tuloksiin. Parempana esimerkkinä Punainen Risti tai Puolikuu

  5. Mielenkiintoisia kommentteja.Itse työskentelin 1982-1985 Vietnamissa.Projekti Pha Rung.Jos olisi toteutunut silloin kuin piti,niin varmaan hyödyllisyysaste olisi voinut olla jotain muuta.Vietnamin sota siirti aloituksen hamaan tulevaisuuteen.Vaikkakin oli haastava ja kallis,niin uskoisin että oli oikea ratkaisu.Kysykää Väyryseltä jos on kysyttävää.Seuraavaksi Mosambik.Konttisatama Nacalan kaupunkiin.Por of Nacala.Maassa sisällisota.Frelimo ja Renamo väänteli kättä kumpiko on herra maassa.Monikansallista projektitoimintaa.Suomalaiset sataman rakentajina.Tuohon kaupunkihallinnan toimintaan en halua puuttua.YMP voi kommentoida itse jos on kommentoitavaa.Projektina näkisin että tämä oli mosambikin taloudelle sellainen erittäin myönteinen isku.Ranskalaiset rakensivat radan sisämaahan.Italialaiset televerkkoa.Ruotsalaiset tutkivat laivaväyliä.Venäläiset kouluttivat armeijaa,ei kai ollut kehitysyhteistyötä..Monenlaisia kommentteja varmaankin on tullut.Haluan kuitenkin muistuttaa,että olemme seuranneet mitä on tapahtunut.Kuusi vuotta vietin elämästäni näissä projekteissa.Kertoahan voisimme enemmänkin,mutta sopimuksessa oli vaitiolovelvvollisuus pykälä.Uskoisin että näissä isoissa projekteissa hyötysuhde oli hyvä.Moni vain on unohtanut arveluissan sanan kehitys.

  6. Kuvasin kirjoituksessani kansalaiskeskustelua tai pikemminkin sen vaikeutta. Onnistuin jotenkin todentamaan ainakin sen vaikeuden. Totta ihmeessä nuiva suhtautuminen kehitysyhteistyöhön voi johtua kehitysyhteistyön syvällisestä tuntemisesta ja laajoista tiedoista. Silloin puhutaan kuitenkin asiantuntijoista, asiantuntijakeskustelusta.
    Varmuuden vuoksi: en ole ihan niin yksinkertainen, että olettaisin kehitysyhteistyökriittisyyden johtuvan vain mainitsemistani neljästä syystä.
    En vierasta kriittistä puhetta kehitysyhteistyöstä. Sitä tarvitaan. On kuitenkin hyvä määritellä, minkätyyppistä kehitystyötä milloinkin tarkoitetaan ja katsoa myös tämän päivän k-työtä. On myös hyvä lähestyä avoimin mielin ja ei-sokeasti kehitysyhteistyön monimuotoisuutta.
    En vierasta myöskään huumoria.

Vastaa käyttäjälle Ahokas Juhani Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *