Maailman makasiini
Kehitysapu ei yksin riitä
Apubudjetti kasvaa, mutta tarvitsemme lisää yksityisiä investointeja, jotta kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa, sanoo ministeri Ville Skinnari (sd.). Ville Skinnari on astunut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin saappaisiin tyytyväisin mielin.
Veroparatiisien portit sulkeutuvat mutta hitaasti
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi vuonna 2016, että yritysten verovälttely ja veronkierto aiheuttavat noin 200 miljardin Yhdysvaltain dollarin verotappiot kehittyvissä maissa. Veroparatiisitalouden suitsimisessa on kuitenkin edistytty, sanoo tutkija Matti Ylönen.
Kehitys syntyy sisältäpäin
James A. Robinson on luonut Daron Acemoglun kanssa kehitysteorian, jonka ytimessä ovat instituutiot.
Vankila antoi mallia vaikuttavuusrahastoille
Miten houkutella yksityinen sektori rahoittamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita niin, että sijoitukset suuntautuvat oikeisiin kohteisiin? Yksi ratkaisu ovat vaikuttavuusrahastot, jotka ovat keskeisiä vaikuttamissijoittamisen välineitä.
Laboratorio tekee hyvää
Aalto-yliopiston yhteyteen Espooseen avattiin joulukuussa YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio UNTIL. Sen suojissa aletaan ratkoa ihmiskunnan ongelmia, mutta vastuullisesti, sanoo YK:n tieto- ja viestintäteknologiasta vastaava apulaispääsihteeri Atefeh Riazi.
Aika ottaa arvoista kiinni
Nuoret afrikkalaiset toivovat hyvää hallintoa ja perusoikeuksia, jotka ovat myös Euroopan unionin perusarvoja. Pitääkö se niistä kiinni, kun nyt neuvotellaan EU:n ja Afrikan tulevista suhteista?
Miksi nälkä taas lisääntyy?
Yli 800 miljoonaa eli joka kymmenes maailman ihminen ei saa ruoastaan riittävästi energiaa. Pitkään jatkuneen hyvän kehityksen jälkeen nälkäisten määrä taas lisääntyy.
Täydellinen velkamyrsky uhkaa
Jopa puolet Saharan eteläpuoleisen Afrikan maista saattavat olla pian velkavaikeuksissa. Samaan aikaan velkasovittelun pelisäännöt puuttuvat.
Selkärankaisten eläinten määrä vähenee tropiikissa rajusti
Luonnonvarojen ylikulutus näkyy tropiikin eläinten määrän romahtamisena. Kato on ollut pahinta lajirikkaassa Etelä- ja Keski-Amerikassa.