Maailman makasiini
Kestävän kehityksen tavoitteet ovat aikataulustaan jäljessä
YK:n vuodelle 2030 asettamat kestävän kehityksen tavoitteet eivät näytä toteutuvan määräaikaan mennessä. Noin viidesosa pienemmistä alatavoitteista on aikataulussa tai jo saavutettu.
Avustustyössä riittää haasteita Syyriassa
Avun toimittaminen Syyrian maanjäristysalueelle on ollut sisällissodan vuoksi poikkeuksellisen vaikeaa.
Sään ääri-ilmiöt kasvattavat vakuutuskorvauksia
Säähän, ilmastoon ja veteen liittyvien katastrofien määrä on viisinkertaistunut 50 viime vuoden aikana. Vakuutusyhtiöissä tämä näkyy poikkeuksellisen suurina korvausmäärinä.
Maailma alkaa jarruttaa luontokatoa
Luontokadon pysäyttäminen ole yksinkertaista esimerkiksi Afrikassa, jossa lajirunsautta ei ole kunnolla selvitetty. Ihmisen toimet ja ilmastonmuutos uhkaavat kutistaa kasvi- ja eläinpopulaatioita entisestään.
Kiistaa päästökompensaatiosta
Kansainvälinen tutkimus lyttää maailman suurimman päästökompensaatioyrityksen toiminnan. Ala pyrkii eroon ongelmistaan uuden standardin avulla.
Afrikan omat syöpätestit myyntiin
Marokossa valmistettujen diagnostiikkasettien toivotaan vähentävän Afrikan riippuvuutta Euroopassa ja Aasiassa valmistetuista lääkealan tuotteista.
Afrikan vauraus keskittyy kolmeen maahan
Eteläafrikkalaiset, egyptiläiset ja nigerialaiset omistavat yli puolet Afrikan yksityisvarallisuudesta. Vauraus mantereella on kuitenkin vähentynyt.
Koronapandemia paljasti aukot Afrikan maiden sosiaaliturvassa
Koronakriisi vei työpaikan miljoonilta afrikkalaisilta, mutta valtioiden sosiaaliturvajärjestelmistä oli vain vähän apua tulonsa äkillisesti menettäneille ihmisille.
Uusiutuvaa energiaa ja terveydenhuoltoa ‒ Helsinki sai houkuteltua YK-järjestön Suomeen
YK:n hankepalvelujen toimisto UNOPS on avannut Helsinkiin toimiston, joka vastaa sen vaikuttavuussijoittamiseen kannustavasta ohjelmasta.