Afrikan manner ottaa vasta alkuaskelia uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Kenia pyrkii muutoksen eturintamaan.
Kenia ajaa lisää uusiutuvaa energiaa Afrikkaan. Maan presidentti William Ruto ilmoitti Nairobissa järjestetyn Afrikan ilmastokokouksen yhteydessä kuuden afrikkalaisen maan perustamasta ilmastoliittoumasta.
Uuteen APRA-ryhmään kuuluvat Kenian lisäksi Etiopia, Namibia, Ruanda, Sierra Leone ja Zimbabwe. Liittouman tavoitteena on kiihdyttää uusiutuvan energian ja energiasiirtymässä tarvittavien metallien käyttöönottoa Afrikassa.
Kenian energiasta jo 70 prosenttia uusiutuvaa
Kenialla ja APRA-mailla riittää tehtävää, sillä 20 viime vuoden aikana vain kaksi prosenttia vihreän energiasiirtymän investoinneista on suuntautunut Afrikan mantereelle. Näin siitä huolimatta, että sijoitukset kymmenkertaistuivat vuosina 2000-2020.
Afrikan maat tuottavat yhä suurimman osan energiastaan öljyllä, maakaasulla ja hiilellä. Vesivoiman osuus on noin 7 prosenttia, ja kaikkien uusiutuvien osuus yhteensä noin 10 prosenttia.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA ennustaa uusiutuvien osuuden nousevan 16 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Kenia on huomattavasti Afrikan keskiarvokehitystä edellä, sillä se tuottaa jo 70 prosenttia energiastaan uusiutuvista lähteistä geotermisten laitosten sekä vesi-, tuuli- ja aurinkovoimaloiden avulla. Maan tavoitteena on päästä 100 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Kenia tähyää myös hiilineutraalien lannoitteiden ja polttoaineiden tuottajaksi. Maa allekirjoitti viime maaliskuussa sopimuksen australialaisen yrityksen kanssa 300 megawatin tuotantolaitoksen pystyttämisestä Keniaan. Tehtaan on tarkoitus tuottaa geotermistä sähköä kenialaisille kuluttajille sekä ilmastoystävällistä lannoitetta maatalouteen ja vientiin.
Ilmastolain laajentamisen myötä Kenian on aiempaa helpompi osallistua päästökauppa- ja -hyvitysmekanismeihin.
Myös fossiilienergiaa tavoitellaan yhä
Useat fossiilienergiaa vievät Afrikan maat eivät pidä Keniaa hyvänä esikuvana, koska sillä on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet kehittää esimerkiksi geotermistä energiaa, kirjoittaa The Economist.
Esimerkiksi Namibia toivoo pystyvänsä kehittämään rannikoltaan vastikään löydettyjä jättimäisiä öljy- ja maakaasukenttiä yhdessä Shellin ja Totalin kanssa sekä aloittamaan tuotannon vuoteen 2030 mennessä.
Myös Senegal ja Mosambik haluavat hyötyä omista suhteellisen uusista fossiilienergialöydöksistään, vaikka ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttäisi öljyn ja maakaasun merkittävää vähentämistä.