Ritva Reinikka nauttii keväästä Taipalsaarella. Arkisin hän valmistelee arviotaan Suomen kehitysyhteistyön tehokkuudesta.

Tunnetuin suomalainen kehitystaloustutkija

Ritva Reinikka oli maalaistalon tytär, joka valmistui taloustieteen tohtoriksi ja ylsi johtajaksi Maailmanpankkiin. Parhaillaan hän viimeistelee riippumatonta arviota Suomen kehitysyhteistyöstä.

Taipalsaarella Itä-Suomessa vihmoo. Ritva Reinikka laittaisi mielellään ylleen toppatakin, vaikka on huhtikuun loppupuoli. Ulkotyöt odottavat, halkoja pitäisi pinota.

Hän päätyy kevyttoppaan ja kävelee rinnettä alas Pien-Saimaan rannalle.

Reinikka asuu yhdysvaltalaisen miehensä Peter Deweesin kanssa vanhassa hirsitalossa. Tilan nimi on Rantamäki, ja sen he ostivat kuusitoista vuotta sitten. Sen jälkeen taloa ja pihapiirin rakennuksia, kuten aittoja ja navettaa, on kunnostettu pieteetillä.

”Talon rakenteista löytyi sanomalehti Uusi Suometar vuodelta 1867.”

Sen tarkempaa tietoa päätalon rakennusvuodesta ei ole.

Hlö_Ritva-Reinikka_2_webReinikka ottaa sylillisen halkoja ja pohtii, kuinka suurin harppauksin Suomi on kehittynyt Rantamäen aikana. Yksi valtion kehityksen mittareista on lapsikuolleisuus. Hän osaa ulkoa, että 1920-luvun alussa 155 lasta tuhannesta menehtyi, 1940-luvun lopulla enää 76.

Suomen lapsikuolleisuus oli 1940-luvun lopulla samalla tasolla kuin Tansaniassa nyt. Vuonna 1995 Tansaniassa kuoli 155 lasta tuhannesta, vuonna 2010 enää 76.

”Suomalaiset ovat aina ymmärtäneet kehitysasiaa”, Reinikka toteaa.

”Iso kysymys nyt on, millaisessa maailmassa haluamme elää. Ymmärrämmekö, ettei ole kovin kauaa siitä, kun meilläkin oli köyhyyttä. Löytyykö meistä halua auttaa köyhiä ihmisiä?”

Reinikka tietää, mistä hän puhuu.

Hän on taloustieteiden tohtori ja yksi korkeimmalle edenneitä suomalaisia Maailmanpankissa, erityisalueenaan Afrikka. Hän on vaikuttanut työllään siihen, että kehitysmaat käyttävät julkisia varojaan, kuten verotulojaan ja kehitysapuaan, aiempaa tehokkaammin.

Kaukaisiin maihin

Ritva Reinikkaa voi kutsua koulutuksen menestystarinaksi. Hän syntyi maalaistalon tyttäreksi Valkealan Anttilan kylässä 1950-luvulla, jolloin Suomi oli vielä köyhä maa.

Vuonna 1974 hän valmistui viiden laudaturin ylioppilaaksi Kouvolan yhteiskoulusta.

Silloin Suomi oli niin kutsuttu pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa koulutus mahdollisti sosiaalisen nousun. Reinikka halusi Helsingin kauppakorkeakouluun ja valitsi pääaineekseen talousmaantieteen, koska ei halunnut ”bisnekseen”.

Häntä kiinnostivat tutkimustyö ja kaukaiset maat.

Sen vuoksi oli luontevaa, että Reinikka päätyi ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolle vuonna 1978. Hän työskenteli suunnittelutoimistossa ja osastopäällikön virkamiessihteerinä. Hän kävi kansainvälisten asioiden valmennuskurssin eli Kavakun, mutta diplomaatiksi hän ei tähdännyt.

Reinikka työskenteli vajaat kaksi vuotta YK:n lastenjärjestön Unicefin apulaisasiantuntijana Lesothossa ja kesän harjoittelijana YK:ssa. Siellä hän ymmärsi, ettei tiennyt riittävästi taloudesta, vaikka oli työskennellyt kehitysmaiden talouskehityksen parissa ulkoministeriössä.

Hän päätti jatkaa taloustieteen opintojaan vuoden ranskankielisessä yliopistossa Montrealissa.

Vuonna 1984 hän palasi ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolle.

Reinikka oli avioitunut. Hän sai esikoisensa Ilmari Soinisen.

Vuonna 1986 alkoi virkamieslakko. Ritva Reinikka seisoi kollegansa Heikki Tuunasen kanssa lakkovahtina ja ajatteli, kuinka hallinnollista työ ministeriössä oli. Hän voisi tehdä jotain muuta, kuten jatkaa opintojaan. Hän palaisi Helsingin kauppakorkeakouluun.

Opinnot sujuivat hyvin, vaikka elämä muuten oli raskasta. Aviomies oli sairastunut, menehtyi aivokasvaimeen. Reinikka oli 32-vuotias leski, kolmivuotiaan yksinhuoltaja.

Lisensiaattityö valmistui vuonna 1990. Väitöskirjansa hän tekisi kauppapolitiikan vapautumisesta Keniassa. Ohjaajakseen hän sai arvostetun kehitystaloustieteilijän, professori Paul Collierin Oxfordin yliopistosta. Reinikka muutti viisivuotiaan poikansa kanssa Britanniaan.

Oxfordissa Reinikka kohtasi Peter Deweesin, joka valmisteli väitöskirjaansa. Pariskunta avioitui, ja kaksoistyttäret Linnea ja Maria Dewees syntyivät vuonna 1992. Arki oli kiireistä. Reinikka vakuutti professori Collierille, että ”älä luule, että lopetan väitöskirjan lasten syntymään”.

Hän väitteli tohtoriksi ”normaalissa aikataulussa” vuonna 1993.

Reinikka tiesi olevansa pikemmin ”käytännön ihminen” kuin pelkkä tutkija.

Julkiset varat näkyviksi

Vielä 1990-luvun alussa Afrikan valtioiden talouspolitiikat olivat hunningolla. Valtiot olivat nuoria, ja niiden taloudet nojasivat säätelyyn, joka suosi vain harvoja ja valittuja kansalaisia.

Vuonna 1993 Ritva Reinikka alkoi valmistella Ugandan talousuudistusta Maailmanpankissa.

Ritva Reinikka kotipihallaan Itä-Suomen Taipalsaarella.
Ritva Reinikka kotipihallaan Itä-Suomen Taipalsaarella.

Uganda kiinnosti Reinikkaa. Ugandalaiset olivat selvinneet Idi Aminin hirmuhallinnosta ja halusivat muutosta. Valtion talous- ja budjettiuudistukset olivat vireillä, köyhyyden vähentämisen strategia tekeillä. Taloutta ja budjettia olisi tarkasteltava köyhyyden vähentämisen näkökulmasta, jotta Uganda kelpaisi erittäin velkaantuneita köyhiä maita (HIPC) koskevaan aloitteeseen.

Avunantajat mitätöisivät velkojaan Ugandalle. Vastineeksi ne haluaisivat, että valtio lisäisi terveys- ja koulutusmäärärahojaan. Ugandalaiset hyväksyivät avunantajien ehdot.

Reinikka seurasi Ugandan kehitystä. Virallisten tilastojen mukaan oppilaiden määrä ei ollut lisääntynyt, vaikka koulut saivat keskushallinnolta jopa nelinkertaisesti rahaa entiseen verrattuna. Yhtä kummallista oli sekin, että koulutarvikkeisiin tarkoitetut julkiset varat katosivat johonkin.

Vain 13 Ugandan shillinkiä sadasta päätyi kouluihin.

Vuonna 1996 Ugandan valtiovarainministeriöstä ehdotettiin, että kouluille lähetetyt julkiset varat voitaisiin julkistaa paikallisissa lehdissä. Vaikutus oli järisyttävä. Perille meni 80 shillinkiä sadasta, ja sen Reinikka ja ruotsalainen professori Jakob Svensson vahvistivat tutkimuksessaan.

Niin kutsutut PETS-tutkimukset (Public Expenditure Tracking Survey) ovat mahdollistaneet sen, että kansalaisjärjestöt ja tavalliset kansalaiset voivat seurata julkisten varojen käyttöä.

Esimerkiksi Tansaniassa ja Keniassa valtionavun maksusta ilmoitetaan PETS-tutkimusten ansiosta paikallisessa mediassa tai ilmoitustauluilla, joita on pystytetty julkisten varojen seuraamiseen. Ilmoituksissa kerrotaan, kuinka paljon rahaa on lähetetty ja mihin se aiotaan käyttää.

Näin yhä suurempi osa julkisista varoista menee perille.

Reinikan mukaan PETS on levinnyt vähintään 50 kehitysmaahan.

Työssä yötä päivää

Ugandan jälkeen Ritva Reinikka työskenteli Maailmanpankin tutkimusosastolla, Eteläisen Afrikan maajohtajana ja ekonomistien johtajana Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Vuoden 2013 loppuun hän työskenteli Afrikan inhimillisen kehityksen osaston johtajana.

Reinikan osastolla syntyi esimerkiksi kyselytyökalu, jolla on selvitetty julkisen palveluiden, kuten terveydenhoidon ja opetuksen, tasoa. Heikoimman koulutuksen maissa vain 4 prosenttia opettajista hallitsee 80 prosenttia tai enemmän siitä alasta, jota opettaa.

Opettajat eivät myöskään tule aina töihin, Reinikka selittää.

Tansanian tutkimuksessa selvisi, että kaupunkikouluissa opetusta on keskimäärin vajaat 1,5 tuntia päivässä. Lapset saattavat käydä peruskoulun ilman, että oppivat kunnolla lukemaan. Syntyy noidankehä: kun koulutus on kehnoa, työ on myöhemmin heikosti tuottavaa. Opetuksen laatuun on alettu kiinnittää huomiota, sillä se vaikuttaa nuorten työllisyyteen.

Afrikassa kilpailu työpaikoista on kovaa.

Afrikan väestö kaksinkertaistuu miljardista kahteen miljardiin 35 vuodessa. Tulevaisuudessa kolme neljästä nuoresta joutuu työllistämään itsensä. Reinikan mukaan nuorilla pitää olla vähintään toiseen asteen koulutus, jotta he löytävät palkkatyön.

”Työn tuottavuuden lisääminen on tärkeää köyhyyden vähentämisessä.”

”Työn tuottavuuden lisääminen on tärkeää köyhyyden vähentämisessä.”

Reinikka sanoo myös, että on aina halunnut olla köyhien ihmisten puolella.

Nyt vuodet Maailmanpankissa ovat ohi. Reinikka ja Peter Dewees, Maailmanpankin johtava metsäasioiden asiantuntija, jättivät työnsä kahden vuosikymmenen jälkeen.

Reinikka tunsi, että hän työskenteli yötä päivää.

”Oli rankkaa”, hän vain toteaa.

”Olin kohtalaisen demokraattinen johtaja, toisinaan liian pehmeä. Olisi pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia ongelmien selvittämistä heti. Mutta osastollani oli 75 kansalaisuutta, joten maltti oli valttia. Jos voisin aloittaa aivan alusta, olisin vielä jämäkämpi tutkija kuin nyt.”

Sapattivuosi takana

Vuonna 2014 Ritva Reinikka ja Peter Dewees viimeistelivät hirsitalonsa remonttia Taipalsaarella. He hioivat ovia, maalasivat ja sisustivat.

Nyt Reinikka on pitänyt ”sapattivuotensa”.

Keväällä 2015 hän kiersi Etiopiassa, Vietnamissa ja Etelä-Sudanissa, joissa hän keräsi aineistoa riippumattomaan arvioonsa Suomen kehitysyhteistyön tehokkuudesta. Selvityksen eduskunnalle on määrä valmistua kesäkuun alussa.

Ritva Reinikka vastaa yksin arviostaan Suomen kehitysyhteistyön tehokkuudesta.
Ritva Reinikka vastaa yksin arviostaan Suomen kehitysyhteistyön tehokkuudesta.

Reinikka vastaa arviosta yksin, mutta saa taustatukea Jim Adamsilta, entiseltä esimieheltään Maailmanpankista. Reinikka tekee edelleen pitkiä työpäiviä. Hän kirjoittaa selvitystä Taipalsaarella, kunnes pariskunta lentää toiseen kotiinsa Marylandiin, Washington DC:n lähistölle.

Myös lapset käyvät Taipalsaaressa, usein ystäviensä kanssa.

Lapsista Washingtonissa asuu enää vain Maria Dewees, joka on työskennellyt harjoittelijana edustajainhuoneessa. Linnea Dewees työskentelee markkinatutkijana Los Angelesissa.

Vain Ilmari Soininen on seurannut äitiään Afrikkaan. Hän saapuu Taipalsaarelle Etiopiasta, jossa hän työskentelee kaupan ja alueellisen integraation vanhempana konsulttina.

RITVA REINIKKA

IKÄ: 60

KOULUTUS: Taloustieteen tohtori Oxfordin yliopistosta 1993

TYÖ: Vapaa ekonomisti ja tutkija

PERHE: Aviomies Peter Dewees ja kolme aikuista lasta

TUNNUSTUKSET: Suomen kulttuurirahaston 30 000 euron palkinto ”Afrikan tuntijalle, kehityspolitiikan uudistajalle” vuonna 2014.

HARRASTUKSET: Vanhan hirsitalon kunnostus, matkailu, lukeminen

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVAT LIISA TAKALA

Kesäkuu 2/2015