Ikiroudan suojassa

Norjan Huippuvuorille on varastoitu yli 880 000 siemennäytettä. Ne turvaavat monimuotoisen ruoantuotannon myös tulevaisuudessa.

Åsmund Asdal on innoissaan. Silmät loistavat, kun hän tutkii kuormauslavalta nostettuja laatikoita.

”Maissia Okayaman yliopistosta Japanista. Tämä laatikko on Intiasta, tuo Nigeriasta. Bambara? Mikäköhän kasvi se on?”

Norjalainen Asdal työskentelee Pohjoismaisessa geenivarakeskuksessa NordGenissä, jonka pääkonttori sijaitsee Alnarpissa Etelä-Ruotsissa. Nyt hän on Norjan Huippuvuorilla, jossa hän vastaanottaa viljelykasvien siemeniä Svalbardin lentokentän terminaalissa.

”Tässä on perunansukuista kasvia Perusta. Bosnia ja Hertsegovinastakin pitäisi olla jotain. Tällä kertaa siemenlähetyksiä on yhdeksästä tutkimuslaitoksesta.”

Åsmund Asdal vastaanottaa siemenlaatikoita Svalbardin lentokentällä.
Åsmund Asdal vastaanottaa siemenlaatikoita Svalbardin lentokentällä.

Asdal huolehtii, että siemenlaatikot päätyvät Svalbardin siemenholvin arktiseen ikiroutaan. Siemeniä varastoidaan kahdeksassatoista pakkasasteessa ja niiden on määrä säilyä globaalina geenivarantona ja varmuuskopioina maailman viljelykasveista.

Siemenholvin futuristinen sisäänkäynti johtaa yli sata metriä pitkään yhteystunneliin, joka on louhittu vuoren sisään. Perillä on kolme säilytyskammiota. Niiden pitää kestää niin maanjäristys, ydinräjähdys kuin ilmastonmuutoskin.

Edes kylmäjärjestelmän pettämisen ei pitäisi uhata siemennäytteitä.

Säilytyskammioihin mahtuu 4,5 miljoonaa siemennäytettä. Käytössä on toistaiseksi vain yksi kammio, johon on säilötty yli 880 000 siemennäytettä. Kokoelmissa on esimerkiksi siemeniä 155 000 riisi-, 142 000 vehnä- ja 70 000 maissilajikkeesta. On myös hirssiä, durraa ja monia muita ruokakasveja.

Viljalajit vähenevät

Valtaosa maailman viljelykasveja tutkivista laitoksista ja geenipankeista on lähettänyt Svalbardin siemenholviin siemeniä säilytettäväksi. Niitä on lähes jokaisesta maailman valtiosta, kuten Afganistanista, Beninistä, Guatemalasta, Jemenistä, Myanmarista ja kummastakin Koreasta.

Geenipankkeja on kaikkiaan noin 1 500. Valtiot, säätiöt ja yritykset ovat perustaneet niitä viime vuosikymmeninä. Yksi päätavoitteista on säilyttää viljelykasvien biologinen monimuotoisuus ja siten turvata maailman ruoantuotanto myös tulevaisuudessa.

Biologista monimuotoisuutta uhkaavat maanviljelyn yksipuolistuminen ja perinteisten viljelylajikkeiden korvautuminen niin sanotuilla hybridisiemenillä.

Vielä 1900-luvun alussa viljelylajikkeita oli runsaasti. Nykyisin niistä on jäljellä enää joka neljäs, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOsta arvioidaan. Esimerkiksi Intiassa viljeltiin sata vuotta sitten yli 100 000:ta riisilajiketta. Nyt niiden määrä on vähentynyt muutamaan tuhanteen.

Yksin geenipankit eivät kuitenkaan turvaa viljelykasvien geenivarantoa.

”Siemeniä tuhoutuu luonnononnettomuuksissa ja sodissa”, Åsmund Asdal kertoo.

Viime vuonna iso osa Thaimaan siemenkokoelmista tuhoutui tulvissa. Irakissa viljelykasvien perimää on hävinnyt sodissa.

Viime vuonna iso osa Thaimaan siemenkokoelmista tuhoutui tulvissa. Irakissa viljelykasvien perimää on hävinnyt sodissa. Monissa maissa myös lahjonta ja varojen puute estävät geenivarannon kokoamisen ja siitä huolehtimisen.

Asdal muistuttaa, että Svalbardin siemenholvi on muiden geenipankkien varmuusvarasto, jonne pankit voivat lähettää kopiot omista kokoelmistaan.

”Olemme maailman geenipankkien backup”, hän toteaa.

Ilmastonmuutos haastaa

Ensimmäiset siemenet Huippuvuorten ikiroutaan säilöttiin vuonna 1983. Norjan valtion kokeilu onnistui, mutta globaali siemenholvi Svalbardista tuli vasta vuonna 2008.

Svalbardin siemenholvin on määrä kestää maanjäristys, ydinräjähdys ja ilmastonmuutoksen seuraukset.
Svalbardin siemenholvin on määrä kestää maanjäristys, ydinräjähdys ja ilmastonmuutoksen seuraukset.

Siemenholvin rakentamisen maksoi Norjan valtio. Svalbardin toiminnasta vastaavat NordGen ja FAOn sekä useiden tutkimuslaitosten yhteinen säätiö.

Ennen siemenholvin perustamista kiisteltiin vuosia siitä, kuka saa hyötyä maailman viljelykasvien geeniperimästä.

Vielä parikymmentä vuotta sitten kuka tahansa saattoi hyödyntää minkä tahansa valtion geenivarantoja ja rikastua jalostamalla niistä uusia lajikkeita tai muita kaupallisia tuotteita. Kehitysmaiden mielestä tilanne oli epäoikeudenmukainen, koska rikkaiden valtioiden yritykset hyödynsivät niiden geneettistä monimuotoisuutta korvauksetta.

Vuonna 1992 YK:ssa sovittiin, että valtiot omistavat geneettiset varantonsa rajojensa sisäpuolella. Kehitysmaat olivat tyytyväisiä, mutta kasvien tutkimus vaikeutui, koska uusien viljelykasvien jalostaminen vaatii laajaa geneettistä kirjoa ja useita risteytettäviä lajikkeita.

Vuonna 2004 syntyi sopimus elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroista.

Sopimuksen mukaan kuka tahansa voi tutkia geeniaineistoa, jonka valtiot ovat luovuttaneet kaikkien käytettäväksi. Valtioiden tulee kuitenkin saada korvaus, jos aineiston hyödyntämisestä syntyy kaupallisia tuotteita.

Vielä korvauksia ei ole maksettu, kertoo Grethe Helene Evjen, joka edustaa Norjan hallitusta Svalbardin siemenholvin johtoryhmässä.

”Tuotteiden kaupallistaminen vie aikaa. Myöskään kansainväliset maatalousyhtiöt eivät ole mukana järjestelmässä. Niiden etujärjestöt vastustavat aktiivisesti kaikkia velvoitteita.”

Svalbardin siemenholvin työ on yhä tärkeämpää, koska ilmastonmuutos uhkaa lajikkeita, sanoo kasvigenetiikan professori ja NordGenin viestintäjohtaja Roland von Bothmer.

”Tarvitsemme geneettistä vaihtelua, jotta voimme jalostaa lämpöä ja kuivuutta kestäviä lajikkeita. Siemenholvia voi kutsua maailman ruoantuotannon henkivakuutukseksi.”

TEKSTI IVAR ANDERSEN
KUVAT CHRISTOFFER HJALMARSSON

Kirjoittaja on ruotsalainen vapaa toimittaja. Tekstin on suomentanut ja täydentänyt Tiina Kirkas.